sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Keep calm and rainy day

Käytiin koko perheen voimin katsomassa pientä vastasyntynyttä viime sunnuntaina. Pieni tyllerö, vaikka olikin yli 4kg syntyessään. Ei sillä kyllä kauheesti ollut vielä käytöstapoja, kun nukkua posotti koko vierailun ajan, vaikka häntä oltiin tultu katsomaan. :D

Tällaista pientä vietiin mennessämme..




Bodyt on Henkkamaukan peruskamaa, kuvat tein kangasväreillä ja piirtoheitinkalvoon tehdyllä sapluunalla. Sapluuna on tuossa leikkuulaudan päällä, mutta ei taida paljon erottua.


Hiukan arvioin värin menekin väärin, joten tein valmiiks sekotetusta väristä sitten omille mukeloille vanhoihin puseroihin myös pilviä. Aava ei olisi malttanut antaa pestä omaansa, ja Nooallekin tuli joka välissä kuuma, että sai olla lyhyt hiasella, joten taisi kelvata.


 
Vielä Aavan teeppariin riitti vaaleanpunaista pupuun. Rusetti ja nenä on tehty kangastussilla, samoin pilvien kasvot. Ovat olleet jo koneessakin, ja hyvin pysyi värit. Pesin neljässäkympissä.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti