En kerennyt ottaa pelkästä hameesta kuvaa kun pimu ehti tiputtaa sille lihakastiketta ja hame pääty vartin päästä valmistumisesta heti pyykkiin. Annukka oli blogissaan tehnyt juuri samalla kaavalla samaan aikaan tyttösilleen samanlaiset hameet, joten sieltä voipi käydä tarkemmin katsomassa. :D
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Lets get Groovy!
Ostin Eurokankaasta tähtitrikoota mekkoa varten, mutta sitten en osannutkaan päättää minkä mekon teen, joten teinki hameen. Kuvat ei oo hääppösiä.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Kynsiä kynsiä vaan
Ystävänpäivän kunniaks yritin askarrella sydämiä ja punaista kynsiin. Sydämet tein washiteipin ja lakan avulla. Kärjet töpöttelin vaan sienellä, pimeässä ja yhdeltätoista illalla, ilman kärsivällisyyttä. :)
Sitten tehtiin systerillekin uutta kynttä. Keltaset nimettömät siksi, kun testattiin neokeltaisen geelin alle valkoista geeliä. Peittävyys oli vähän parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Pantterit on tehty tavis lakalla geelauksen päälle.
torstai 21. helmikuuta 2013
I´ve got the whole GalaXy in my hands
Ja lisää kynsiä. Kyllä niitä käsitöitäkin on taas tulossa jossain vaiheessa. Mulla on vaan inspiraatio blokki. Ei huvita tehdä mitään. Ois kahdet synttärit tulossa, jotain pakko jotain keksiä. Mutta ne kynnet..
Galaxy.
Mummu ja Pappa oli lähdössä Amerikkaan kolmen viikon risteilylle, joten mummiska tuli laitattamaan reissukynnet.
Lähtökohta ja tippien liimauksen jälkeen.
Tippien lyhennyksen, geelauksen ja lakkauksen jälkeen.
Vielä saa treenata tuota tipin rajan hiomista, kun näkee, että joissain kynsissä on jääny raja. :(
Ja taas omat kynnet..
Converset.
Nää on hauskat, mutta pohjat oli jo sen verran huonossa kunnossa, että lakkaus ei pysyny kauaa. Lisäks päällyslakka levitti mustia lakkauksia.
tiistai 19. helmikuuta 2013
Fleda
Mun oma tukka on sellanen luru-hiirenhäntä. Oon kasvattanu syksystä asti, mut ei se vaan halua kasvaa. Pituutta on tällä hetkellä päällä n. korville saakka ja niskan saa just ponnarille. Tilasin sitte ruotsista lisämateriaalia ja serkku laitto mulle jatkot.
Nämä on ommeltu omasta tukasta tehtyihin pieniin letteihin langalla. Tukka on siis sellasta hiusnauhaa, josta leikataan sopivia pätkiä.
En oo koskaan missään tällingissä, mutta nää kuvat on vähä siinä rajoilla, että voi julkisesti näyttää. :D
Kuvat siis otettu laittopäivänä pari viikkoa sitten.
Tässä sitten vähän tuoreempia kuvia.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Wristlettejä
Kaivettiinhan se ompelukonekin esiin vihdoin ja viimein. Kovin kauheesti sille ei tosin tullut käyttöä, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Ystävänpäiväksi laitoin kaiffareille postiin wristlettejä, tuttiremmejä, heijastinsydämiä ja muuta pientä.
Wristlet on siis tuollainen ranteeseen laitettava avaimenperä-remmi.
Tarvikkeet näihin ostin Nappikauppa Punahilkasta.
Myös tuttiremmien ja ponkkarin sekä magnettien tarvikkeet samaisesta paikasta.
Sydämet on tehty virkkaamalla heijastinlankaa ja puuvillalankaa yhdessä. Niistä tuli niin pieniä ja jäykkiä, että mahtaako niitä edes sydämiks tunnistaa. Jätin vähän heijastinlankaa hännäks jos sen haluaa sitoa johonkin. Toinen vaihtoehto on harsia sydän kiinni johonkin laukun reunaan ompelulangalla.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Kynsiä lapsille
Tällasia oon kyhäilly lapsille. Aina ku kaivan kynsikamat esiin, ilmestyy pikkunen tyllerö järjestelemään lakkapulloja. Viimeaikoina myös Noobeli on tullut kerjuulle. Sen kestosuosikki on monsterit muodossa kuin muodossa.
Mini-Kittyt
Monsteri-peukut.
(Muita kynsiä ei lakattu. Iskästä peukutki oli vähä liikaa.)
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Tunnustus
Mulle räpsähti ihka ensimmäinen tunnustus, joten täytyyhän tämä nyt esitellä. Tunnustus tuli Silmukan saalistus-blogista. Kiitos vain kovasti!
Säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi sinulle haasteen.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se
heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Vastaa kysymyksiin omassa
blogissasi.
Mun täytyy tunnustaa, etten enää tahdo ehtiä seurata mitään blogeja. Ne mitä säännöllisesti seuraan, on onnistuneet saamaan jo isot lukijamäärät. Näistä blogeista voin ainakin sanoa seuraavani säännöllisen epäsäännöllisesti. Moni aiemmin seuraamani blogi on näköjään laittanut lapun luukulle ja viimiset päivitykset ovat pitkän ajan takaa. Yritän parantaa tapani ja etsiä uusia kivoja blogeja. :) TanttaRalla on ylittänyt juuri 200-lukijan rajan, mutta linkitin silti.
3. Toivo, että ihmiset,kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä
Lapset (omat)
Aurinko
Aika
Käsityöt
Liikunta
Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin
Ruoka
Raitis ilma
Lapset
Puhelin
Uni
Viisi kirjaa, joita suosittelet muille
Kaikki Mäen Vares-kirjat
Kaikki Cecelia Ahernin kirjat
Sidney Sheldonit
Liza Marklundit
Alicia Seboldin Oma taivas
Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä
J.Karjalainen
Mitään muuta suosikkia mulla ei oo. Mies hoitaa meidään perheessä musiikin.
Viisi materialistista joululahjatoivetta
Ripsipidennykset
matka aurinkoon
lahjakortti kaikkiin mahdollisiin käsityö-, askartelu sekä kynsikauppoihin
tatuointi
suklaata
Viisi lempiruokaasi
Kaikki epäterveellinen ja rasvanen valitettavasti
Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä
Bora Bora
Gibraltar
Amerikka
Thaimaa
Pariisi
lyhyt
tumma
pikkutarkka
vaativa
levoton
Viisi asiaa, joista unelmoit
aika
raha :)
lämpö
matka
timmi kroppa
Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa
Elä.
Mitä sitä muuta tarviikaan!?
Silmät ristissä täältä sairastuvalta kirjoittelen, joten pahoittelut kirjoitus- ja asiavirheistä jo etukäteen.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Kynsien tuunailua
Nyt kun tässä on kuukausi käsityölakkoa takana, niin täytyy sanoa, että ei oo ollu ikävä. Ihanaa kun ei oo iltosin ollu "pakkotehdäjotain"-olotilaa. Ihan toimettomana en oo kuitenkaan ollu. Kynsiharrastus vaan jatkuu ja kasvaa..
Liukuvärjäys harjoitus.
Crackle-lakkaus.
Color Clubin hologrammilakka.
Muut lakat jotain marketin alelakkoja.
Nämä tehty siis kaikki omiin kynsiin. Alla oman kynnen geelaus.
torstai 7. helmikuuta 2013
Kaupallinen joulu vol. 2
Tässä loput niistä kaupasta hankituista lahjoista.
Musti & Mirri myy VINKUVIA tennispalloja. Parsonin omistajan painajainen, mutta koira tulee niiiiin sekopäisen onnelliseksi. Menkööt nyt kerran vuodessa.
Omista kuvista teetetty vuosikalenteri ja kalenteri kynä.
Jokajouluinen perinne. Isännälle boxereita. :D Piti kuvata kun kaikki muukin kuvattiin.
Jospa siihen takkasytkään saatais liekki taas syttymään. :)
Yövalo-säästöpossu-ankka. Valo vaihtuu itsestään viidessä eri sävyssä. Toimii pattereilla.
Kotinörtille. Jospa hiukan sais tuota johtomerta soukennettua ja pääsis eroon siitä jatkuvasti tietokoneessa latautuvasta iPodista.
Poikaystävätyyny poikaystävättömälle siskolle. Tilasin tosin sen jämäkämmän version, mutten löytänyt googlesta kuvaa ilman sitä naikkosta. En ite ehtiny kuvata.
Nämä kaksi viimeistä siis mulletoi.comista ja ankkalamppu www.ankka.info.
Kalenterikynä: http://kauppa.johtojemma.fi/ Habitare-messuosastolta.
Kaasu clasulta ja kalsarit Seppälästä.
Täytyy vielä tähän loppuun laittaa kuvia lahjapaketeista, mitä tuo ukko-kulta oli mulle askarrellut.
Paketeista paljastui mm.: Jäähdytysnestettä, teetä, tahranpoistoainetta, kaasua (molemmat ostettiin toisillemme), purkkaa, tikkari, pastilleja, karkkia, lakuja jne jne.
"Määrä korvaa laadun" periaatteella.
Täytyy vielä tähän loppuun laittaa kuvia lahjapaketeista, mitä tuo ukko-kulta oli mulle askarrellut.
Paketeista paljastui mm.: Jäähdytysnestettä, teetä, tahranpoistoainetta, kaasua (molemmat ostettiin toisillemme), purkkaa, tikkari, pastilleja, karkkia, lakuja jne jne.
"Määrä korvaa laadun" periaatteella.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Pinoa pehmeästi
Tuoreimmalle kummitytölle askartelin joululahjaksi pinoa-lelun. Oli jotenkin niin passeli tuo leppäkerttu Kerttu-nimiselle tyllerölle.
Mukavaa, että tänne on löytänyt uusia lukijoita! Tervetuloa!
Ohje ravelrystä. Pond Friends Stacking Toy.
Paljon pieniä osia ja yhteen parsimista, mutta muuten aika hauska lelu.
Mukavaa, että tänne on löytänyt uusia lukijoita! Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)