keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pientä kivaa

Jokin aika sitten kärsin kovasta nappienteko-kuumeesta. Nappikauppa Punahilkasta tuli tilattua päällystettäviä nappeja ja iloisen värisiä pinnejä sekä kankaita. Tytön jo valmiiksi ylipursuava pinni-pussi siis sai lisätäytettä ja jokunen lähti maailmallekin.


Tässä pinnien lisäksi myös meikkipussi ja lompakko, sekä kolme kirjanmerkkiä.



Pöllöö, sammakkoo, perhosta, siilii ja maatuskaa.


 Nää kirjanmerkit on niin symppiksiä. Ne laitetaan siis kirjan nurkaan järsimään sivua. Ohje täällä.



Kirjastokassi ja kirjanmerkit menivät tuliaisiksi. Pussin kaava on tavallinen prisman-muovikassi. Mukavan tilava siis tavallisiin kangaskasseihin verrattuna. Ohje täällä.


maanantai 27. helmikuuta 2012

Koti

Ostettiin vuosi sitten omakotitalo. Paikat oli/on aika pitkälti alkuperäisessä kuosissaan ja päivitettävää oli. Kyseessä on 70-luvun alussa valmistunut rinnetalo. Ylhäällä asuintilat ja alhaalla kellari, autotalli, kylmähuone, askarteluhuone, wc, takkahuone ja sauna. Takkahuoneeseen ja saunalle mennään ulkokautta, mutta ovet ovat ihan vierekkäin. Yläkerta on pientä viimeistelyä (listaa ja oven maalausta) vaille valmis, alhaalle on materiaalit valmiina, mutta kukaan ei ole jaksanut vielä tarttua penseliin.



Wc ennen, siinä välillä ja nyt.


Eteisen käytävä ennen ja nyt.


Keittiö ennen ja välillä.


 Keittiö nyt. Ollaan siis vain lisätty taso ikkunan alle ja käännetty kaappi.


Pojan huone nyt. (Ei löytynyt ennen kuvia.)


 Iso makkari nyt ja ennen. (Jouluna otettu kuva, siks valot.)


Tytön huone ennen ja nyt. (Tässä toinen itse virkattu matto.)




Toisesta vinkkelistä.


 Olohuone ennen.


Olkkari välillä.


Olkkari nyt.


Ruokailutila ennen ja nyt.


Etupiha.

Huomatkaa kuinka koira on onnistunut soluttautumaan lähes joka kuvaan. :)
 

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Jämispipo-haaste

Muita Ihania-blogissa on ohje jämälangoista tehtyyn pipoon. Tiina haastoi muutkin tekemään omat jämispiponsa ja laittaa niistä ilmeisesti esittelyn kuun lopussa. Mun pipo valmistui eilen illalla. Mulla oli 10 silmukkaa enemmän kun ohjeessa, kun käsiala on tosi tiukkaa. Värikerroksia taisin tehdä yhden vähemmän kuin ohjeessa. Jostain syystä omastani ei tullut yhtä lörppö kuin mallista. Joudun tehdä ehkä vielä toisen itselleni. Harmi vaan, että pari kivan väristä jämäkerää loppui. =/


Tästä kaikki alkoi..


Muutama pääteltävä lanka.


Vähän mälläiltiin kevätkamojen kans. 


Totista touhua tää mallina olo.


 Sit kysyttiin: "Otatko autokarkin?" Ja johan tuli hymyä huuleen. <3


Aavistuksen harmittaa nuo puikonvaihdoskohdat. Ne jäi löysemmäks. =(

torstai 23. helmikuuta 2012

Min mamma, 50 år.

Äiti-rukka siis täyttää pyöreitä sunnuntaina ja jotain itsetehtyä täytyi kehitellä.
Pari viikkoa sitten sain jumpalla vinkin, että suola auttaa niskajumeihin ja pikku kremppoihin. Surautin siis mammalle suolatyynyn vanhuuden kolotuksiin. Samalla työstin tietenkin toisen itsellenikin bloggaus-jumituksiin.


Meidän vessassa haisee nykyään aika usein vanha miesten käymälä. Syy: neljävuotias miehen alku.
Poika päätti heti yläkerran vessan valmistumisen jälkeen, että potalla ei enää käydä. Kuitenkaan pieni mies ja iso pytty ei oo paras mahdollinen yhdistelmä. Joko se suihku ruutaa suoraa sinne kannen alle ja kuivuu sinne, tai poikaa ei huvita istua ihan loppuun asti ja viimiset tipat tippuu renkaalle ja lattialle. Parasta on se, kun itse istut alas ja kannen välistä tursahtaa lätäkkö omille housuille. Ja minä kun luulin, että potan pesu oli ankeeta.. :)


Teinpä siis kuivatusta laventelista tuoksupussin vessaan. Ja toisen syntymäpäiväsankarille. Tuoksupussi ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että vessan saa pestä neljä kertaa päivässä.


Ystävä pyysi tekemään hänelle kännykkäpussin. Kysyin kännykän koon ja lempi karkkipussin.


Tällainen sitten syntyi. Tosin, siitä tuli just 11cm korkea, mikä oli kännykän korkeus, joten varmaa ei oo vielä, meneekö pussi kiinni.


Tilkkutäkki

Poika tykkää kovasti piirtämisestä, mutta tunnistettavien hahmojen tuottaminen on ollut harvinaista. Viimisen kuukauden aikana on tapahtunut suuri muutos tällä rintamalla. Pienellä treenailulla ja toppuuttelulla hänestä paljastuikin melkoinen taiteilija. Aikaisemmin kaikki vähänkin tunnistettava "väritettiin" yhdeksi mössöksi. Siispä me opeteltiin yhdessä lopettamaan kuvan työstäminen ajoissa ja mietittiin suun, silmien ym. paikkoja.
Kaikki on pojan mielestä rumaa ja komeeta, joten piirrustuksissakin vilisee mörköjä, kummituksia ja hirviöitä.
Jaa, miten tämä  liittyy tilkkutäkkiin? Muita Ihania-blogin Tiina on ikuistanut tyttärensä piirrustuksia peittoihin ja minä ajattelin, että tyyny vois olla kiva alotus, kun en osaa tilkkupeittoja tehdä. Mutta. Ihania mörköjä syntyi niin monta, ettei ne kaikki ois tyynyyn mahtuneet mitenkään. Peitto oli siis tehtävä. Kertaakaan ei ole nuppineuloja tai mittanauhaa käytetty paloja leikatessa ja sen kyllä huomaa. :) Kankaat on jämäpaloja ja kirppislöytöjä.




Motskarimimmi ja motskari sekä mörkö-perhe.


Yksinäinen kummitus sekä hiiri- ja banaanimörkö.




Kokopeitto. Mukana vanhasta lasten lakanasta uimarinalle ja nalle koiran kanssa, sekä ihquja kilppareita. Keskellä on pojan tekemä kanavatyö (?).

Kyllä kelpaa ottaa torkut peiton alla, vaikka se onkin täynnä mörköjä ja kummituksia!