tiistai 14. elokuuta 2012

Lomalla

Toinen viikko "kesälomaa" pyörähti eilen käyntiin. Loma on siks heittomerkeissä, kun on tämä ankea talonmaalaus-projekti käynnissä ja se imee itseensä kaiken rahan ja ajan. Voiton puolella aletaan onneksi olla, mutta koville ottaa. Vielä pariin seinään toinen kerros, ikkunanpieli- ja nurkkalaudat ja muuta hienosäätöä. Huh huh.

Käytiin me urakasta huolimatta viikonloppuna reissu tekemässä Turkuun ja takas. Lapsille luvattiin jo keväällä Muumimaailma-visiitti ja sinnehän oli sitten mentävä. Perjantaina körötettiin asunto-autossa kahdeksan tuntia ja saavuttiin Ruissaloon juuri sopivasti yöunille.

Lauantaina kimpsut kasaan ja caravaanasimme Pienelle Rengastielle Turun saaristoon. Parainen-Nauvo-Rymättylä-Naantali. Hienot oli maisemat kun vettä oli näkösällä. Muuten sitä vaan körötettiin autossa metsän keskellä. Kaksi lauttakyytiä, jokunen silta ja tunnin matka Östernin kyydissä. Nauvossa vietettiin kolmisen tuntia, kun ei ehditty Östernin toiseen lähtöön. Mukava pieni kylä ja paljon laituripaikkoja, mutta ravintoloiden hinnat aika korkealla. Kaunis sää piti mielen positiivisena. Emme kuitenkaan lähtis uudelleen. Liikaa autossa istumista ja kyytien odottelua.








Toinen yö vietettiin Naantalin leirintä-alueella. Ei mikään pyöräilijän paratiisi. Mäkiä (musta tuntu, että pelkkiä ylämäkiä) joka suuntaan. Sunnuntai aamuna suunnattiin Muumimaailmaan ja seikkailtiin Muumilaaksossa reilu kolme tuntia. Kuten turistirysissä aina, myös muumit osaavat hinnoitella yläkanttiin. Koko rahan edestä siis kierrettiin taloja ja ihmeteltiin yksityiskohtia. Muumit oli hiljaista väkeä, mutta Myy oli kovastikkin äänessä. Pari teatteriesitystä käytiin vilkasemassa loppupäästä. Lapset jakso seurata hyvin ja viihtyivät muutenkin mukavasti. Käveltyä tuli paljon ja rattaatkin tuli tarpeeseen.
Koska Muumilaaksossa ei saatu rymytä tarpeeks, polkastiin vielä ruan jälkeen Naantalin kylpylään polskimaan pariks tunniks. Kylpylä aivan vilisi assialais-syntyistä väkeä ja vanhempaa kansaa. Puitteet oli hulppeat ja hiukan hävetti mennä respaan hikisenä ja verkkareissa ylämäkipyöräilyn jälkeen. Mutta päästivät meidät kuitenkin sisään ja polskia saatiin niin sisällä kuin ulkonakin. Porealtaissa vesi oli lähes tulikuumaa, parissa isommassa viileämpää ja ulko-altaassa just sopivaa. Yhtään liukumäkeä ei löytynyt, mutta lapset tuntuivat tykkäävän siitä huolimatta.
Viimeinen yö Naantalissa ja aamulla Ikean kautta kotiin.








  Summa summarum: Liikaa autoilua, liian vähän aikaa, kallista, mutta lapset tykkäs. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti