torstai 8. maaliskuuta 2012

4-vuotias iso pieni poika

Tasan neljä vuotta sitten, naistenpäivänä 8.3.2008 klo 8.08, maailmaan syntyi kovan työn ja tuskan jälkeen ihana pikkupoika. Meidän Nooa Valtteri.
Tänään on avattu vain meidän lahjat ja vähän tuntuu, että on laimee syntymäpäivä. Juhlat pidetään vasta sunnuntaina. Lisäksi sankaria kiusattiin aamupäivällä sairaalassa luomenpoistolla. Tai itseasiassa luomenpoisto muuttui syylän jäädyttämiseksi, mutta kurjaa potilaan kannalta yhtä kaikki. =/

Lahjomiset pidettiin aika minimaalissa, kun sunnuntaina tulee kuitenkin kaikkea taas ihan liikaa. Mummuilla tahtoo aina karata mopo käsistä kun on kyse lapsenlapsista. Risto Räppääjä DVD:n lisäks Nooa sai pehmokitaran. Selasin Tilli Mössönpoikaa jokin aika sitten ja poika huomasi Tiinan tekemät kitarat, joten hänkin halusi oman. Voin sanoa, ettei mennyt ihan ku Strömsössä. :)


Kaavana käytin tuota oikeaa kitaraa. Kaulasta tuli liian pitkä. Kirjailut meni keskelle, mutta ilmeisesti kaula ei oo keskellä, joten kielet näyttää olevan toisessa reunassa. Ei ollu vanua, joten täytin saumuri-silpulla - painaa siis pirusti. Kaula ei pysyny pystyssä, joten pönkäks laitoin muovisen soppakauhan. :) Ehkä teen paremman version ajan kans joku päivä.


Ylin kuva synnäriltä, muikistelua 2kk iässä, isin priltsuissa 3kk vanhana. Vanha kissamme Hanska taustalla.


1-vuotias.


2-vuotias.


3-vuotias.


4-vuotias.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti