keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Enkeleitä, onko heitä..

Nooalla on ensi viikolla viimeinen SI-terapia tältä erää. Syksystä asti ollaan käyty lähes joka viikko Soilin luona leikkimässä. Nooan lisäksi apua olen saanut myös minä silleen välillisesti. Yhden palaverin avulla opin itsestäni ihan hirveästi samalla kun opin lisää omasta lapsestani. Sain myös vahvistusta sille, ettei turhaan olla apua haettu. Joskus toisen silmillä näkee paremmin ku omilla. :)

Toisaalta toivon, että Nooa pärjäisi ilman teapiaa, mutta kuitenkin vähän enemmän toivon (näin arjen kokemusten perusteella), että vielä yksi hoitojakso olisi tulossa. Halusin kuitenkin muistaa terapeuttia jotenkin ja kiittää isosta avusta, koska mahdollisen uuden terapiajakson alkuun voi mennä pitkä aika. Tässä siis pieni ohje enkelin tekoon:


 Pyöritetään metallilankaa (mulla hopeoitu) halutun kokoisen pyöreän jutun ympärille kuusi kierrosta.


 Jätetään pieni häntä alotukseen ja katkaistaan metallilanka noin 8cm päästä.


Erotetaan rinkulat kahteen osaan. Kolme ja kolme. Hännät on sormien välissä.


Toiset kolme rinkulaa lutistetaan keskeltä siiviksi ja köytetään paikoilleen sillä lyhyemmällä (aloitus) hännällä siipien keskikohdan ja vartalon ympäri.


Pidempään häntään pudotetaan helmi pään virkaa toimittamaan. Väri on valinnainen. Hännän loppupää käärästään sykerölle ja siihen voi jättää pienen lenkin ripustusta varten..


..valmis suojelusenkeli/kuusen koriste tms. (Tämä ohje oli jossain askartelulehdessä vuosia sitten. Siinä enkeleistä oli tehty mobiili.)


Lisäksi tein avainkaulanauhan. Tein kesällä tällä helmisysteemillä kaulakorun ja nyt tein vähän pidemmän version. Musta nauha oli loppunut kaupasta ja vähän vierastan tätä valkoista. Myös valkoset helmet tuntu aika möllysköiltä. En katkassut vielä nauhanpäitä, kun saatan päätyä vielä vaihtamaan helmet.


Aluks olin ajatellu, että Nooa sais itse pudottaa helmet nauhaan, mutta sillä on ollu tosi huono päivä tänään. Nooa teki sitten hamahelmi-magneetin ja saa piirtää vielä kortin myöhemmin. :)


Käytössä. Mulla on omassa avainnipussa samalla helmeilyllä tehty pieni pätkä.


 Tässä se viimekesäinen kaulanauha.

Lopuksi toimintakuvaa terapiasta.


Ympäri mennään, yhteen tullaan ja hauskaa on! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti